Se, mikä ei tapa sinua, aiheuttaa sinulle hermoston säätelyhäiriön

Pidän tästä lauseesta siksi, että se on sekä tragikoominen että täysin totta.
Hyvinvointikulttuurissa elää ajatus siitä, että vaikeudet automaattisesti vahvistavat ihmistä. Että vastoinkäymiset kasvattavat luonnetta, kärsimys tekee meistä viisaampia ja mitä enemmän elämä lyö turpiin, sitä vahvemmaksi tulemme.

Näinhän se ei mene, ainakaan suoraviivaisesti. Joskus vaikeat kokemukset kasvattavat, opettavat ja lisäävät ymmärrystä ja myötätuntoa, ja antavat uutta näkökulmaa. Ja joskus taas ne jättävät jälkeensä sekaisin olevan hermoston, joka ei enää tunnista turvaa silloinkaan, kun sitä on yllin kyllin ympärillä. Hermoston, joka valmistautuu uhkaan tilanteissa, joissa uhkaa ei enää ole. Hermoston, joka käyttää valtavan määrän energiaa ympäristön tarkkailuun, varautumiseen, suorittamiseen, miellyttämiseen, kontrollointiin tai pistää virrat poikki.

Siksi en pidä romantisoidusta puheesta, jossa kärsimys nähdään lahjana. Vahvuus, sinnikkyys ja joustavuus ovat ominaisuuksia, joita yhteiskunnassa arvostetaan paljon. Silti niiden takana ei aina ole hyvinvoiva ihminen. Usein niiden takana on hermosto, joka on oppinut, ettei vaihtoehtoja ole. Että eteenpäin on mentävä hinnalla millä hyvänsä.

Se, että selvisit siitä kaikesta, ei tarkoita ettei kokemuksella olisi ollut kovaa hintaa. Siksi toipumisen tavoitteena ei ole tulla vielä vahvemmaksi. Ennemmin tavoitteena on päästä siihen pisteeseen, ettei koko ajan tarvitse olla vahva. Että elämässä olisi muutakin kuin selviytyminen.

Kääntöpuolena täytyy sanoa, että hermostonsäätelyhäiriön läpi käyneenä, helvettiin ja takaisin kävelleenä, olen kyllä vahvempi kuin aiemmin. Mutta minä hädin tuskin edes toivuin.
En tarkoita vahvuudella sitä, että jaksaisin enemmän ja sietäisin enemmän, oikeastaan ihan päinvastoin. Toleranssini hevonpaskalle on aivan nollissa.

Uskallan nykyään sanoa ei asioille, jotka eivät tee minulle hyvää. Uskallan tuottaa pettymyksiä silloin, kun vaihtoehtona olisi pettää itseni. Uskallan asettaa rajoja, vaikka kaikki eivät niistä pitäisi. Lakkasin pitämästä itseäni viimeisenä ihmisenä kenen puolella kannattaa seistä.