Mitä on hermostollinen riippumattomuus?

Kun nykyään puhutaan paljon taloudellisesta riippumattomuudesta, huomaan itse ajattelevani usein aivan toisenlaista vapautta, hermostollista riippumattomuutta.
Sitä, ettei elämä enää pyöri oman voinnin, hermostollisen tilan ja kehollisten viestien tarkkailun, itsensä säätelyn tai loputtomien hyvinvointirutiinien ympärillä. Sitä, ettei jokaista päivää tarvitse rakentaa erityisin keinoin pysyäkseen toimintakykyisenä. Sitä, ettei oma olo enää romahda, kun elämä kuormittaa enemmän.

En tee oikeastaan koskaan mitään hermostotyötä. Minun hermostotyöni on nimittäin tehty jo. En myöskään mieti hermostoa juuri koskaan, paitsi tietysti työni vuoksi.
Tätä pidän ehkä yhtenä tärkeimmistä merkeistä todellisesta säätelykyvystä.

Autonominen hermosto on nimensä mukaisesti automaattinen. Sen ei kuulu olla asia, jota ihminen joutuu hallitsemaan, tarkkailemaan ja säätelemään tietoisesti. Ei ole tarkoitus, että elämästä tulee loputon projekti, jossa omaa vointia yritetään jatkuvasti optimoida, korjata tai kontrolloida. Koska silloin ihminen on edelleen sidottu hermostoonsa.

Nykyinen hermostopuhe kuitenkin rakentuu tavalla, jossa syntyy helposti ajatus, että hyvinvointi tarkoittaa jatkuvaa itsensä hoitamista, kehonsa kuuntelua ja säätelykeinojen käyttämistä. Ja vaikka niistä voi olla apua tietyssä vaiheessa, ei ole tarkoitus käyttää niitä loppuelämäänsä.

Vaikuttavan hermostotyön yksi tärkeimmistä tavoitteista on lopulta tehdä itsensä tarpeettomaksi. Juuri tätä kohti vaikuttavan hermostotyön pitäisi lopulta viedäkin; elämään, joka ei enää pyöri hermoston ja hermostonsäätelyn ympärillä. Tähän oma työni nojaa.
Ajattelen, että hermostotyön onnistumista pitäisi mitata ennemmin sillä, kuinka vähän ihminen lopulta joutuu miettimään kehoaan ja hermostoaan. Kuinka paljon elämä pyörii elämisen, eikä selviytymisen ympärillä. Kuinka paljon kapasiteettia vapautuu asioihin, jotka eivät liity oireisiin, palautumiseen tai jaksamisen hallintaan.

Loppujen lopuksi harva ihminen oikeasti unelmoi täydellisesti optimoidusta hermostosta. Useimmat haluavat vain elämän, jota ei tarvitse jatkuvasti kannatella omalla työllään.
Sitä minä kutsun hermostolliseksi riippumattomuudeksi.