Minulta meni yli 12 vuotta sisäistää se, mikä olisi ollut mahdollista sisäistää 3 kuukaudessa

08.06.2026

Minulla meni yli 12 vuotta ymmärtää ja sisäistää se, minkä useimmat asiakkaani kykenevät hahmottamaan ja omaksumaan keskimäärin jo ensimmäisen kolmen kuukauden aikana.
Kun toivuin kroonisen väsymysoireyhtymän (ME/CFS) aiheuttamasta invalidisoivasta hermostonsäätelyhäiriöstä ja toimintakyvyn menetyksestä, koin oloni jälleen riittävän vakaaksi. Olin terve, työkykyinen ja pystyin elämään normaalia arkea.


Mutta vaikka oireet lähtivät pois ja toimintakykyni palasi normaaliksi, ja jopa paljon paremmaksi kuin koskaan, en ollut vielä saavuttanut sellaista hermostollista säätelyä, jonka varaan voisi rakentaa levollista, palauttavaa ja kestävää elämää. Olin saavuttanut pelkästään sellaisen tason, etten ollut enää sairas. Tosin tuolloin en sitä tajunnut.


Hyvä säätely, eli sellainen, joka ei ainoastaan nosta takaisin pinnalle, vaan myös mahdollistaa joustavan ja tasapainoisen elämän, syntyi minun tilanteessani vasta vuosia myöhemmin. Sitä ei tuonut yksittäinen menetelmä, tietty harjoitus tai laaja teoriatieto hermostosta, vaan kokonaan uudenlainen ymmärrys siitä, mitä toimiva ja hyvä hermostonsäätely todellisuudessa vaatii. Tämän jouduin oivaltamaan itse, koska kirjoissa sitä ei lukenut.


Tämä on myös se keskeinen ero, joka tekee työskentelytavastani monille niin poikkeuksellisen vaikuttavan. Kun asiakkaani aloittavat, he eivät saa eteensä pelkkiä yleisiä ohjeita tai teoriapakettia, vaan selkeän, vaiheittain rakentuvan henkilökohtaisen prosessin, joka ei perustu siihen, miten säätelyn pitäisi tapahtua teoriassa, vaan miten oikeasti käytännössä on mahdollista muotoilla hermostoa uudelleen.


Oletko sinä valmis käyttämään seuraavat 12+ vuotta etsimiseen ja arvailuun, jolloin ehkä mahdollisesti hyvällä tuurilla voit löytää ratkaisun (itsellänikin se vaati syvällisen omistautumisen ja hyperfokusoitumisen lisäksi paljon muitakin asioita), vai olisiko nyt aika ottaa käyttöön se tieto-taito, joka on jo olemassa? Joka on syntynyt siitä, että joku muu on jo kulkenut tämän pitkän matkan ennen sinua.


Hyvä säätely ei ole teknisen harjoittelun tulos. Ja sen voi oppia nopeammin kuin luulet, kun lähestymistapa ja näkökulma on oikea ja riittävän monipuolinen.

Share