Kuka minä olen?

Olen kokonaisvaltaisen hermostonsäätelyn pioneeri ja olen perehtynyt yli 14 vuoden ajan hermostoon, hermoston säätelyhäiriöihin (sairastettuani itse invalidisoivasti vuosikausien ajan), sekä mielen ja kehon yhteyteen. Olen kiinnostunut ihmisestä kokonaisuutena; en erilaisina osina tai edes osiensa summana. Siksi olen omassa ainutlaatuisessa metodissani yhdistellyt kaikkea sitä valtavaa tietomäärää, jota olen omaksunut poikkitieteellisesti laaja-alaisen kouluttautumiseni avulla viimeisen 20 vuoden aikana.


Saat minusta maanläheisen, ratkaisukeskeisen, tarkkanäköisen ja tulevaisuuteen orientoituneen valmentajan joka on tunnettu luovista ratkaisuistaan. Olen palautumisen, toipumisen, hermostollisen potentiaalin maksimoimisen ja hermostonsäätelyn uudelleenmuovailun asiantuntija; tiedän mitä se edellyttää ja miltä työskentely näyttää missäkin vaiheessa.


Valmennuksen vaikuttavuus ei synny vain siitä, että olen rakentanut oman syvällisen viitekehykseni tai siitä, että osaan yhdistää laajoja kokonaisuuksia tavalla, joka tuo asiakkaalle täysin uudenlaisen ymmärryksen koko hermostonsäätelystä. Eikä se synny pelkästään siitäkään, että osaan sanoittaa asioita, joita asiakas ei vielä itse näe tai osaa ilmaista sanoin.


Se syntyy siitä kokonaisuudesta, miten minä olen tässä työssä ihmisenä ja ammattilaisena läsnä. Asiakkaani kuvaavat toistuvasti, miten turvallista, helppoa ja samaan aikaan poikkeuksellisen selkeää ja rehellistä kanssani on työskennellä. Sitä, miten erityisen läsnäoleva olen, tavalla jota toivoisi enemmän olevan myös muissa ihmisissä.


Olen lempeä ja empaattinen, mutta en koskaan sellainen, joka myötäilee vanhoja selviytymiskeinoja tai katsoo sivusta, kun ihminen toistaa itseään rikkovia kaavoja tai syyllistyy itsensä sabotoimiseen. Uskallan sanoa asiat niin kuin ne ovat, mutta tavalla, joka rakentaa eikä riko.


Osaan nähdä nopeasti, mikä ylläpitää nykytilaa. Osaan sanoittaa sen, mitä valmennettava itse ei vielä osaa. Osaan luoda tilan, jossa vaikeitakin asioita voi kohdata ilman että hermosto menee selviytymistiloihin. Ja ennen kaikkea osaan olla läsnä tavalla, joka mahdollistaa sen, että tapaamisiin voi tulla aidosti omana itsenään. Niin minäkin tulen. Olen ihminen toiselle ihmiselle, en annan neuvoja ylhäältä alaspäin vaan kohtaan valmennettavani vertaisina.


Siksi tämän työn vaikuttavuus ei ole vain sisällössä ja juuri tässä itseasiassa on se "salainen ainesosa", mitä moni on paljon peräänkysellyt. Ei siis pelkästään siinä, että minulla on tietoa tai oma metodi, vaan siinä, että minun tapani nähdä, sanoittaa, kannatella ja haastaa ja rakentaa kapasiteettia on osa itse menetelmää.


Moni osaa olla empaattinen, suora ja analyyttinen, mutta harva osaa yhdistää nämä ominaisuudet niin, että asiakkaan kapasiteetti oikeasti kasvaa niiden avulla.

Valmennukseni arvo ei synny pelkästään harjoituksista tai siitä, kuinka paljon uutta tietoa ja ymmärrystä joku saa. Arvo syntyy siitä, että tässä työssä ihminen saa käyttöönsä jotain paljon harvinaisempaa, nimittäin toisen ihmisen kapasiteetin, läsnäolon ja näkemyksellisyyden, joka tekee omasta elämästä ja hermostosta ensimmäistä kertaa todella näkyvän.


Se on tämän valmennuksen vaikeimmin kopioitava osa. Ja juuri siksi tulokset eivät synny vain tiedosta, vaan siitä, kenen kanssa tätä matkaa tekee.


En tarjoa kenellekään ihmelääkettä tai helppoa ratkaisua. Muutos vaatii usein aikaa ja vaivaa, pitkäjänteisyyttä. Yksittäinen harjoitus kerran tehtynä tuskin muuttaa elämäsi, mutta yksi saamasi uusi ajatus, ymmärrys tai kokemus voi lähteä muuttamaan elämääsi huomattavalla tavalla.


Olen itse kokenut monenlaisia sairauksia ja haasteita elämäni aikana (kuten hermoston säätelyhäiriön CFS:n ja myös kroonisen migreenin, ja myös toipunut näistä molemmista omin avuin) ja kehittämäni metodin avulla kääntänyt elämäni, terveyteni ja hyvinvointini aivan ylösalaisin – ja pelkästään hyvässä mielessä. Haluan jakaa tietojani ja taitojani mahdollisimman monen saavutettavaksi. Aina voi tehdä jotain. Aina on mahdollista muuttaa elämäänsä ja hermostonsäätelyään paremmaksi, vaikka se ei siltä tuntuisikaan. Pienetkin askeleet vievät sinut pitkälle.


Sinulla ei tarvitse olla mitään suuria haasteita hyötyäksesi valmennuksestani. Jos haluat ylläpitää hyvinvointiasi, lisätä työssäjaksamistasi, vaikuttaa myönteisesti biologiseen ikääntymiseen, lisätä elinvoimaisuuttasi, ottaa koko kapasiteettisi käyttöösi ja välttää haastavamman hermostonsäätelyn häiriön syntymisen, se on erittäin hyvä syy lähteä mukaan valmennukseen. Hyvä hermostonsäätely ei ole pelkästään tärkeä investointi itseensä, vaan se vaikuttaa erittäin myönteisesti myös kaikkiin ihmisiin ympärilläsi. Aivan erityisesti lapsiisi.


Olen täällä juuri sinua varten. Mitä ikinä haluatkaan kysyä, laita minulle rohkeasti viestiä ja vastaan sinulle pian.


Täältä löydät lisää tietoa teoreettisesta viitekehyksestäni.

Nähdään pian!

Nata