Suurin osa siitä, mitä tänä päivänä kutsutaan hermostotyöksi, tapahtuu edelleen jäävuoren huipulla

Se tuntuu alkuun ihan perustellulta, järkevältä ja jopa toimivalta. Somaattiset keinot tuovat pienen helpotuksen ja ajattelu selkiytyy, kun ymmärrät, mistä reaktiosi kumpuavat. Ja tästä syystä moni jää jumimaan tähän kohtaan monesti yllättävänkin pitkäksi ajaksi, koska jokin kuitenkin toimii ja ajatus on, että kunhan vain riittävän sinnikkäästi ja pitkäjänteisesti teen, niin se lopulta rakentaa hermostollista säätelykykyä. Koska näin meille on sanottu.

Mutta jos pysähdyt katsomaan kokonaisuutta rehellisesti, huomaat nopeasti ristiriidan. Jos tämä olisi se taso, jolla muutos oikeasti tapahtuu, miksi sinulla on yhä ne samat hermostolliset reaktiot, ja miksi palaat samoihin kuormitustiloihin ja samaan kokemukseen siitä, ettei mikään oikeasti auta silloin, kun sitä kaikkein eniten tarvitsisit sitä?

Syy on siinä, että nämä keinot kohdistuvat pääosin näkyvään pintaan, eli siihen jäävuoren huippuun. Ne eivät ulotu siihen osaan, jossa hermostonsäätelyä rakennetaan.

Hermostonsäätely ei ole yksittäisiä hetkiä, joissa rauhoitut. Se ei ole kokoelma keinoja, joita käytät, kun olo on hankala. Se on sisäistä kapasiteettia eli kykyä olla, toimia ja pysyä yhteydessä itseesi myös silloin, kun elämä ei ole optimaalisissa olosuhteissa.

Eikä tätä kapasiteettia rakenneta jäävuoren huipulla. Sitä rakennetaan siellä, missä suurin osa työstä on näkymätöntä. Siellä, missä ei haeta nopeaa helpotusta vaan muovaillaan vähitellen hermostoa uudelleen. Siellä, missä ei enää reagoida vain oireisiin, vaan aletaan vaikuttaa siihen, missä ne syntyvät alun perin.

Tämä työ ei näytä samalta kuin se, mitä on totuttu pitämään hermostotyönä. Se ei tarjoa nopeita palkintoja. Se on hiljaisempaa, syvempää ja usein alkuun myös epämukavampaa, koska se pakottaa sinut aidosti kohtaamaan oman hermostosi, eikä se ole pelkkää herkkua alkuun.

Pinnallisesta hermostotyöstä tulee helposti uusi selviytymiskeino, joka itseasiassa vahvistaa juuri niitä hermostollisia selviytymistiloja, joista olisi tarkoitus työn avulla päästä eroon. Syvempi työskentely ei anna sinun enää käyttää vanhoja selviytymiskeinoja osana työskentelyä, kuten helposti pinnallisessa hermostotyössä tapahtuu. Niistä luopuminen on suhteellisen helppoa, koska työskentelyn aikana huomaa konkreettisesti, kuinka ne hidastavat ja estävät työskentelyä. Tämä laajenee hermostotyön ohella koko elämääsi; huomaat että kontrolloiminen ja suorittaminen vähenee ihan huomaamatta.

Juuri siksi tämä on ainoa taso, jossa pysyvä muutos voi syntyä. Niin kauan kuin työ kohdistuu vain jäävuoren huippuun, kokonaisuus pysyy ennallaan. Ja niin kauan kuin kokonaisuus pysyy ennallaan, mikään yksittäinen keino ei tuo sinulle muutosta.