9 syytä miksi saatat tehdä hermostotyötä vuosikausia ilman, että rakennat mitään kestävää

Moni jumittaa ja tuskailee omassa hermostotyössään. Välillä tuntuu, että saa jonkin otteen, ja sitten yhtäkkiä on taas aivan tyhjän päällä, kun opitut taidot eivät kantaneetkaan. Tässä tekstissä kerron 9 päällimmäistä syytä, miksi homma ei toimi.

1. Ongelma määritellään väärin.
Jos ongelma ymmärretään ja määritellään väärin, luonnollisesti myös ratkaisukeinot ovat vääriä. Työ kohdistuu väärään asiaan ja siksi myös keinot voivat tuntua toimivan vain hetkellisesti ilman, että mikään olennaisesti muuttuu.

2. Työ jää analyysin tasolle.
Asioita ymmärretään, jäsennetään ja sanoitetaan tarkasti, mutta mikään ei siirry käytäntöön. Tämä on erityisen yleistä ihmisillä, joilla ajattelu ja ratkaisukeskeisyys näkyvät elämässä vahvasti. Analysointi voi vaikuttaa etenemiseltä, vaikka hermoston tila pysyy täysin samana.

3. Omaa sokeaa pistettä ei tunnisteta.
Kaikkein keskeisin jumituskohta on usein juuri se, jota ihminen ei itse näe. Me ei myöskään voida tietää, mitä emme tiedä. Siksi työ voi tuntua joskus melko pitkäänkin siltä, että mennään oikeaan suuntaan, vaikka kierrettäisiin jatkuvasti samaa kehää hieman eri muodossa.

4. Sisältöä kulutetaan enemmän kuin sitä integroidaan käytäntöön
Moni etsii jatkuvasti uutta ja taas uutta sisältöä ja tietoa hermostosta, mutta käytännössä mikään ei muutu. Uusi oivallus tuntuu hetken merkitykselliseltä palaselta, mutta ilman syvempää jäsentymistä siitä tulee vain seuraava asia, joka tarjoaa pelkkää kognitiivista helpotusta ilman todellista muutosta hermoston tilassa.

5. Fokus on oireiden poistamisessa, ei hermostollisen rakenteen muuttamisessa.
Kun kaikki energia menee siihen, ettei enää tuntisi tiettyä oloa, huomio siirtyy pois siitä, että tosiasiassa hermostoa tulisi muotoilla uudelleen, ei pelkästään helpottaa oireita.

6. Työtä tehdään yksin.
Tarvitaan toinen ihminen, joka näkee, missä oikeasti olet, ei vain missä luulet olevasi. Mutta yhtä tärkeää on se, että toinen ihminen auttaa tunnistamaan sokeat pisteet, sanoittaa sitä, mikä omassa kokemuksessa jää epämääräiseksi, palauttaa takaisin olennaiseen ja tarjoaa tukea juuri siinä vaiheessa, jossa vanha toimintatapa ei kannattele, mutta uusi ei ole vielä ehtinyt rakentua. Monelle juuri nämä kohdat ovat niitä, joissa työ siirtyy ymmärryksestä todelliseen muutokseen.

7. Ymmärrys sekoitetaan muutokseen.
Moni tietää jo valtavasti hermostosta ja omasta itsestään, mutta tieto tuo usein vain kognitiivista helpotusta, ei uudenlaista säätelykykyä. Kognitiivinen helpotus tarkoittaa sitä, että ymmärrys rauhoittaa hetkeksi mieltä ja luo tunteen etenemisestä, vaikka käytännön tasolla mikään ei ole muuttunut.

8. Työ rakentuu keinojen, ei hermostollisen realismin ja kapasiteetin varaan.
Jos kaikki nojaa siihen, mitä teet silloin kun sinusta ei tunnu hyvältä, ylläpidät edelleen hermostollista selviytymistilaa. Toisin sanoen vahvistat sitä osaa hermostossasi, josta haluaisit päästä eroon. Säätelykyky on sitä, että kannattelet itseäsi kaikenlaisissa tilanteissa, ilman että olet riippuvainen yksittäisistä keinoista.

9. Koko ilmiötä on yksinkertaistettu liikaa.
Hermosto ei ole yksittäinen keino tai teoria. Kun näin laajaa ilmiötä käsitellään jatkuvasti liian kapeiden viitekehysten kautta, ymmärrys jää väistämättä vajavaiseksi, eikä työ kohdistu siihen rakenteeseen, jota muutos edellyttäisi. Ongelma alkaa näyttää yksinkertaisemmalta kuin se todellisuudessa on ja silloin myös ratkaisuja etsitään väärästä paikasta.

Hermostotyössä ei ole kyse siitä, kuinka paljon tiedät teoriaa tai kuinka montaa eri keinoa osaat käyttää. Niin kauan kuin työ kohdistuu pinnalla näkyvään ilmiöön, eteneminen tuntuu usein tapahtuvan vain ymmärryksen tasolla ja hyvällä tuurilla pienenä helpotuksena olossa silloin ja tällöin, ilman että rakentuu säätelykykyä ja kapasiteettia.